07 December 2017

Tytöt ja pojat sopivat samalle liikuntatunnille

Ritaharjun opettajakaksikon yhteistyö näyttää mallia oppilaille.

Pieninä lapset liikkuvat yhdessä. Vähän vanhempina yhä yhdessä. Ja vielä.

Sitten he alkavat hajaantua. Usein tytöt ja pojat on erotettu omille liikuntatunneilleen neljännellä tai viidennellä luokalla. Yläkouluun mentäessä jo viimeistään – mutta ei Ritaharjussa.

Pojat ja tytöt urheilevat keskenään sekaisin ykkösluokalta ysin loppuun saakka pohjoisen Oulun suurkoulussa, jossa on laskutavan mukaan noin 900 tai 1300 oppilasta,

”Muualta tulleet saattavat kysyä, että miksi ei ole tyttöjen ja poikien liikuntaa erikseen. Meillä alusta asti olleet lapset eivät juuri kyseenalaista sitä”, Ritaharjun yläkoulun liikunnanopettaja Teemu Tittonen sanoo.

 

Teemu Tittonen pitää liikuntatunteja yhdessä Rea Tiilikaisen kanssa. He molemmat ovat olleet Ritaharjussa koulun valmistumisesta asti syksystä 2010. Ensin alakoulun luokanopettajina ja sittemmin liikunnanopettajina. Nykyään he pitävät tunteja vain yläkoululaisille.

”Pienten kanssa on enemmän kiinni ohjaamisessa, mutta intoa heillä kyllä on. Välillä se on äitinä ja isänä olemista. Isot ovat itseohjautuvampia, mutta eivät aina tee niin tosissaan”, he kertovat.

Ritaharjun yläkoulun liikuntatunneilla on tavallisesti kaksi opettajaa, ja siten tekemiseen saa helpommin vaihtelevuutta. Kuten niin, että verholla kahtia jaetun salin yhdellä puolella pyörii koripallon heittorasti ja toisella hyökkäys- ja puolustusharjoitus. Kumpaakin tekemistä ohjaa oma opettajansa.

Yleensä vasta pelien alkaessa pojat ja tytöt jaetaan omiin ryhmiinsä, mutta halukkaat voivat siirtyä toisten porukkaan. Opettajien mukaan se on jokapäiväistä. Esimerkiksi salibandyä harrastavat tytöt saavat poikien joukossa tahtomaansa kovaa peliä.

”Oma tyttöni, joka kävi yläkoulunsa Ritaharjussa, kertoi pitäneensä siitä, että liikunnassa sai tehdä täysillä. Nykyään lukion liikunnassa pelkästään tyttöjen kesken joutuu kuulemma himmailemaan, kun monet heistä eivät ole harrastaneet palloilulajeja”, Tiilikainen sanoo.

 

Tiilikaisella ja Tittosella ei ole tiukkaa jakoa, että toinen on tyttöjen ja toinen poikien opettaja. Oppilaat uskaltavat tulla kertomaan kummalle vain asioistaan, jotka vaikuttavat heidän tunnilla olemiseensa tai tekemiseensä.

”Kahdestaan työn tekemisessä isoin juttu on, että pitää olla luonnetta uskaltaa tulla toisen eteen heikkouksineen ja vahvuuksineen. Ja luottaa, ettei toinen ammu alas”, hän jatkaa.

Se on haaste. Moni opettaja kun on tottunut menemään omaan luokkaan ja vetämään oven kiinni.

Tiilikainen sanoo, että kahdestaan opettaminen oli alussa vaikeaa.

”Koin vaikeaksi sen, että minun piti astua toisen osaamisalueelle. Oletin, että miesopettajat hallitsevat automaattisesti esimerkiksi pallolajien opettamisen naisia paremmin. Enää en sellaisia mieti. Opetan ehdottomasti mieluummin kahdestaan kuin yksin”, Tiilikainen kertoo.

Liikunnanopettajat sanovat, että Ritaharjussa yläkoulun aineenopettajatkin tekevät yhteistyötä enemmän kuin muualla. Se vaatii suunnittelua ja persoonien sopivuutta yhteen.

”Tänne pääsyn vaatimuskin on, ettei jumiudu tekemään yksin. Kun me voimme tehdä töitä keskenämme, on se malli myös oppilaille”, Tittonen sanoo.

”Arvioinnissa on etua, kun me molemmat tunnemme oppilaat. Toinen näkee jotain, mitä toinen ei ole huomannut. Jos vaikka jonkun oppilaan kanssa on kränää, vaikuttaa se arviointiin, vaikka miten ajattelisi. Toinen voi sitten nähdä, että tämä oppilas toimii tuossa tilanteessa tosi hienosti.”

 

Tiilikainen ja Tittonen tavoittelevat tunneillaan innostusta – että oppilaat kokisivat liikkumisen mukavaksi.

”Palkitsemme yrittämisestä, emme siitä, että on hyvä jossain, jota harrastaa vapaa-ajalla. Riittää, kun tekee parhaansa. Silloin voi saada kiitettävän arvosanan”, he sanovat.

Kaikki eivät kyllä aina tee. Yläkoululaisille tosissaan pelaaminen voi olla hävettävää. Kauas ovat jääneet kiihkeät lasten pelit, joista intoillaan välitunneilla kuin suurmestaruuksista.

”On ryhmiä, joissa ei saa olla hyvä. Sitä ruokkii, kun on useampi sellainen, joille kunnolla pelaaminen on noloa”, Tiilikainen kertoo.

”Joissain ryhmissä joku innokas taas saa muut mukaan”, hän jatkaa.

Tittonen sanoo, että erinomaisuudella voi saada aikaan positiivisen kierteen.

”Saa olla hyvä, mutta pitää olla myös liikkumisen iloa ja kykyä ottaa kaverit huomioon esimerkiksi syöttelemällä toisille, myös taidoissa heikommille. Silloin käy kuin huippu-urheilussa, että yksi pelaaja saa muut näyttämään paremmilta”, hän kertoo.

Niin voi käydä myös opettajille, kun heitä on kaksi.

”Meillä on molemmilla vahvuutemme ja heikkoutemme. Esimerkiksi koripallo on Rean juttu ja hänellä on siellä selkeästi enemmän annettavaa. Toiselta pystyy oppimaan asioita. Harva liikunnanopettaja on multitalentti”, Tittonen sanoo.